Sodan jälkiä Ho Chi Minh Highwaylla

Matkapäivät 37-39

Katsoimme yhtenä iltana Hoi Anissa Vietnamin sodasta kertovan dokumentin. Ho Chi Minh Cityn sotamuseon jälkeen meitä oli jäänyt mietityttämään sota, sen taustat ja seuraamukset. Dokumentin katsottuamme tajusimme olevamme lähellä entistä demilitarisoitua aluetta, joka halkaisi silloisen Vietnamin kahteen eri valtioon, Pohjois- ja Etelä-Vietnamiin. Kyseisen DMZ-alueen lähistöllä on paljon tunnettuja sota-alueita. Päätimme lähteä ajamaan kohti yhtä tällaista aluetta, Khe Sanhin sotilastukikohtaa, joka sijaitsee Laosin ja Vietnamin rajan tuntumassa. 150 kilometrin matkalla Khe Sanhiin pysähdyimme ihmettelemään ja kuvaamaan sodan jättämiä jälkiä ympäristöön. Näimme mm. pommitetun sillan rippeet ja tuntemattomaksi jääneiden sotilaiden hautausmaan.
 

 
 
 
 
 
Khe Sanh on pienehkö kaupunki 20 kilometrin päässä Laosin rajalta. Kaupungin tunnetuin nähtävyys on Khe Sanhin entinen sotilastukikohta, joka toimii nykyisin sotamuseona. Kun me kävimme museossa, oli sen päärakennus suljettu. Ainoastaan pihalla olevaan sotilaskalustoon, bunkkeriin ja sodassa käytettyihin aseisiin pääsi tutustamaan. Museo on aika pieni (etenkin jos museon sisätilat eivät ole auki) joten nähtävää ei ole paljon, mutta toisaalta pääsylippukaan ei ole kallis (20 000 dongia = 0,70 €). Museossa kannattaa piipahtaa jos näillä kulmilla liikkuu, mutta lyhyellä lomalla emme lähtisi erikseen Khe Sanhiin ajelemaan. Eniten museosta saavat varmasti irti alueella taistelleet Vietnamin sodan veteraanit, joille järjestetäänkin ”muistelumatkoja” Khe Sanhiin. Turistit taas saavat ehkä enemmän irti Ho Chi Minh Cityn sotamuseosta, jossa on esillä samaa sotakalustoa kuin Khe Sanhissa plus paljon muuta sotaan liittyvää materiaalia.
 
 
 
 
 
 
Uuden aamun valjetessa Khe Sanhissa, kiinnitimme rinkkoja pyörään kiinni ja samalla katselimme hieman huolestuneena säätä. Taivas oli täynnä harmaita pilviä ja auringon säteet pääsivät vain hetkittäin pilvimassan läpi. Näytti siltä, että tänään tulisi vettä… Edessä meillä oli odotettu Ho Chi Minh Highway, joka kulkee osin samaa matkaa kuin kuuluisa Ho Chi Minh Trail. Ho Chi Minh Trail oli ”huoltotie” Vietnamin sodan aikaan, joka kulki Pohjois-Vietnamista, Laosin ja Kambodzan halki, Etelä-Vietnamiin. Sen kautta kuljetettiin varusteita, aseita ja ihmisiä Pohjois-Vietnamin armeijan sekä Etelä-Vietnamin kansallisen vapautusrintaman eli Vietkongin käyttöön. Olimme lukeneet, että Ho Chi Minh Highway veisi meidät harvaan asuttujen alueiden sekä vuorten että laaksojen halki. Maisemat matkalla olisivat kuulemma päätä huimaavat. Ja niinhän ne olivat, mikäli olisimme nähneet jotain. Olimme nimittäin ehtineet ajaa noin tunnin verran kun sankka sumu ja tihkusade ympäröivät meidät. Mitä korkeammalla vuoristoon ajoimme, sitä sankemmaksi sumu muuttui ja sitä vähemmän näimme eteemme. Pahimmillaan näkyvyys oli muutaman metrin luokkaa ja edessä olevasta tiukasta käännöksestä ei ollut mitään tietoa ennen kuin olimme jo mutkassa. Meidän oli pakko hidastaa vauhtia matelunopeuteen. Vedimme pitkät sadetakit päälle jotta emme kastuisi, mutta ne auttoivat vain hetken aikaa. Ensin vesi kasteli kengät ja lopulta housut takapuolia myöten. On muuten yllättävän kylmä ajaa 9 tuntia jatkuvassa vesisateessa kengät ja housut märkänä. Kristian oli onnistunut vielä hukkaamaan aiemmin ostetut ajohanskat joten hän joutui korvaamaan ne Suvin ohuilla kangassormikkailla. Ne kastuivat tietysti heti märäksi ja jouduimmekin pysähtymään vähän väliä lämmittämään sormikkaita sekä Kristianin jäisiä sormia mopon moottorin päällä.

Jos kylmyys ja vesisade yllättivät meidät, niin emme myöskään tajunneet, että Ho Chi Minh Highwayn harvassa olevat kylät olisivat niin hiljaisia. Joka puolella Vietnamia on ollut pieniä kadunvarsiliikkeitä, joista olemme saaneet ostettua juotavaa ja pientä syötävää, mutta täältä kahviloita tai ravintoloita ei löytynyt. Ihmiset näyttivät huomattavasti köyhemmiltä kuin aikaisempien kylien asukkaat, sillä suurin osa asui pienissä savi(?)taloissa tai ”punotuissa” taloissa. Ihmiset olivat myös todella ihmeissään nähdessään meidät. Lapset juoksivat isoissa laumoissa talojen pihoista meitä vastaan. Osa jäi pelokkaina seisomaan pellolle, rohkeimpien uskaltautuessa lähelle ihmettelemään meitä. Pari lasta osasi kysyä englanniksi ”Mikä on nimesi? ja ”Mistä olet kotoisin?” joten näitä sitten toisteltiin kovasti. Parin tällaisen mieleenpainuvan kohtaamisen jälkeen mietimme (emme niin vakavissamme), että tältäköhän Kristoffer Kolumbuksesta tuntui kun hän purjehti Amerikkaan ja hän tapasi ensimmäistä kertaa siellä asuvat ihmiset.
 
Ho Chi Minh Highway oli siis ensimmäinen ajopätkä kun olisimme kaivanneet eväät mukaamme. Löysimme 9 tunnin ajomatkalta ainoastaan yhden kylän, jossa oli pari kahvilaa. Yhteen näistä kahviloista jäimme hetkeksi lämmittelemään kuuman teekupin ääreen, joka maistui siinä hetkessä taivaalliselta! Päivän ensimmäisen ruuan saimme vasta illan jo hämärtyessä kun pääsimme perille Phong Na:n kaupunkiin. Phong Na sijaitsee samannimisen luonnonpuiston (Phong Na – Ke Bang) kupeessa. Luonnonpuistosta löydettiin vuonna 2005 maailman suurin luola Paradise Cave, josta aukaistiin kaksi vuotta sitten kilometrin pituinen pätkä turistien ihmeteltäväksi. Luola sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Phong Na:n kaupungista ja meidän oli alun perin tarkoitus käydä tutustumassa siihen. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat jatkuvan vesisateen ja märkien vaatteiden vuoksi. Meillä kummallakaan ei ollut minkäänlaista intoa lähteä kipuamaan luolaan märissä, kylmissä vaatteissa ja palata sen jälkeen palelemaan kylmään hotellihuoneeseen. Hotellissa ei ollut lämmitintä joten huone oli jäätävä eikä vaatteita saanut siellä mitenkään kuivaksi. Tämä oli ensimmäinen kerta tällä matkalla kun jätimme jotain tekemättä huonojen varusteiden vuoksi. Näin jälkiviisaana voi todeta, että olisi kannattanut ostaa jouluna New Yorkista kunnon sadehousut, sillä sellaisia oli Vietnamista hankala löytää.
 

 
 
 
 
 
 
 
 
Näytä suurempi kartta