Oppimatka

Oppimatka
Aina puhutaan siitä kuinka paljon matkustaessa oppii muista kulttuureista ja meitä ympäröivästä maailmasta. Tämä pitää ehdottomasti paikkansa, mutta meille vuoden pituinen maailmanympärimatka oli tämän lisäksi mielenkiintoinen oppimiskokemus meistä itsestämme. Oli jännä huomata kuinka osa ennakko-oletuksista heitti täyskäännöksen reissun aikana.
 
Mielikuvien ja aikaisempien lyhyempien reissujen perusteella kuvittelimme, että haluaisimme olla mahdollisimman paljon lämpimässä ja meren äärellä. Siksi suuntasimme ihan ensimmäiseksi Thaimaahan. Aurinko ja merenläheisyys oli kyllä kivaa, mutta nopeasti kävi ilmi, että emme todellakaan ole pidemmän päälle rantalomaihmisiä. Meri tuntuu järveen verrattuna jotenkin liian suurelta ja pelottavalta ja vedestä saa jatkuvasti pomppia ylös pistelevien meduusojen tai muiden epäilyttävien olioiden takia. Ja haaveissa ollut kirjan lukeminenkin aurinkotuolissa on aivan liian työlästä. Vähän väliä saa taistella aurinkorasvan, tahmeaan ihoon tarttuvan hiekan tai silmiin liian kirkkaasti paistavan auringon kanssa. Kyllä kaunis vuoristomaisema ja pulahdus uima-altaassa silloin tällöin voittavat rannalla makoilun kirkkaasti.
 
Mereen liittyen totesimme myös, että purjehtiminen on täysin yliarvostettua. Kristian kärsi meripahoinvoinnista jo ennen matkaa ja minullekin jäi Langkawin venematkan sekä kauhujen koskenlaskun jälkeen kammo kaikesta veneilyyn liittyvästä. Vaikka on mielenkiintoista ja inspiroivaa lukea muiden blogeja matkasta maailman ympäri purjeveneellä, ei se tule koskaan olemaan meidän haaveemme.
 
Myöskään pitkä paikallaan olo ja löhölomat eivät ole meitä varten. Ei tarvitse olla kuin pari päivää paikallaan kun molemmille alkaa iskeä mökkihöperyyden oireita ja on pakko lähteä kiertelemään lähitienoita. Tärkeää on myös oma liikkumisen vapaus. Yksi syy, miksemme jatkaneet Väli-Amerikasta Etelä-Amerikan puolelle oli riippuvuus julkisista kulkuvälineistä. Ei meitä haittaa tehdä pidempiä siirtymiä bussilla tai junalla, mutta lähiympäristöä on kiva käydä tutkimassa polkupyörän, skootterin tai auton avulla, joka ei esim. Guatemalassa ollut mitenkään mahdollista. Vaikka taksit ovat etenkin kehittyvissä maissa halpoja, ei aina jaksa tapella hinnasta tai vääntää kättä siitä, miksi emme voi vain ajaa suoraan määränpäähän vaan matkalla on pysähdyttävä taksikuskin kumminkaimanveljen koru/matto/kenkäkaupassa. Arvostan myös sitä, että kahdestaan liikkuessa saa puhua tai olla puhumatta juuri sen verran kuin itse haluaa. Tällaisen suomalaisen metsäläisluonteen omaavana kun yli-innokkaiden amerikkalaisten reppureissareiden seura tahtoi olla välillä liikaa. Itsenäiset road tripit ovatkin ehdottomasti meidän juttumme.

autolla

maisemat

 
Vietnamin ja Amerikan road tripien aikana yllätin itseni sillä, miten hyvä olen suunnistamaan uusissa paikoissa. Minun ei tarvitse kuin oikeastaan kerran katsoa kaupungin karttaa ja kävellä vähän ympäriinsä, niin muistan missä mikäkin paikka on. Kristian on taas hukassa saman tien ja olemme monesti nauraneetkin, että hänen suunnistustaidoillaan olisimme edelleen matkan ensimmäisessä matkakohteessa Bangkokissa, eksyksissä. Vastavuoroisesti Kristian on supervarma kuski ja hänet on varustettu lehmän hermoilla. Täydellinen yhdistelmä. Toisin kuin minä, jonka Aasian kaoottinen liikenne saa täysin paniikkiin. Ei ollut vain kerran tai pari kun minun suusta kuului Vietnamissa mopoillessa: ”Apuaaaa, näitkö miten läheltä tuo auto ajoi!!! Me NIIIIIIIIIN kuollaan tänne!” Olemmekin suosiolla tehneet yksimielisen päätöksen siitä, että minä pysyn mopon tarakalla ja mielellään mahdollisimman hiljaa 😀
 
Eniten minut yllätti se, miten suuri ongelma matkalla tuli ruuasta. Aiemmilla lyhyemmillä reissuilla yksi parhaimmista ja matkan odotetuimmista asioista ovat olleet uudet ruokakokemukset. Niin oli tälläkin kertaa, kunnes Aasian ja Väli-Amerikan riisi- ja nuudelipainotteinen ruokavalio sekä ylipäätään ravintolaruuan jatkuva syöminen alkoivat todella tökkiä. Välillä tuntui, että mikäli halusi vaihtelua paikalliselle ruualle, oli vaihtoehtoina aina sama viisikko: hampurilainen, kolmiovoileipä, pizza, kanacaesar-salaatti tai pasta carbonara. Matkan lopulla ruisleivän, juustojen ja viilin haaveilu olikin minulle melkein päivittäistä puuhaa kun Kristian taas vieressä söi onnellisena nuudelia aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi.
 
Ötököitä osasimme kumpikin inhota matkan ensimmäisistä päivistä lähtien, mutta yllättäen pahin pelkuri en ollutkaan minä. Kristian vei ötökkäkammon ihan uusiin ulottuvuuksiin ja lopulta minun vastuulleni jäi hämähäkkien häätäminen moskiittoverkosta, torakoiden tuhoaminen ja vihaisten ampiaisten tappaminen. Eniten muistan hihitelleeni sille kun Kristian julisti sodan ötököitä vastaan ja teippasi Bang Saphanin bungalowin joka ikisen pienimmänkin seinän ja lattian raon, jotta voisi nukkua rauhassa. Tosin aina sekään ei ole auttanut, sillä Balilla Ubudissa Kristian kärsi unettomista öistä huoneen ulkopuolella sirittävien sirkkojen vuoksi.
 

otokat
otokat2

Täytyy myöntää, että tuon yllä olevan mustan 10 senttisen koppakuoriaisen lentäessä minua kohti, hyppäsin riippumatosta salamannopeasti ylös ja juoksin sisälle piiloon. En minäkään ihan kaikkea kestä…
 
Kaikesta eniten ennen matkaa jännitin (dengue-kuumeen ja maantieryöstäjien lisäksi :D) kuinka meidän suhde kestäisi niin pitkän jatkuvan yhdessäolon. Alkaisiko jotkut pikkujutut ärsyttää niin paljon, että tulisimme eri koneilla Suomeen? Normaalissa arjessa kun molemmat käymme töissä, harrastamme ja näemme kavereita yhdessäolon lisäksi. Muiden kokemuksista viisastuneita päätimmekin, että viettäisimme matkalla päiviä erikseen, ettei toisen naama alkaisi ärsyttämään liikaa. Näin jälkikäteen voi onneksi sanoa, että kaikki meni paremmin kuin hyvin ja lopulta tuota kuuluisaa omaa aikaa vietettiin vain yhtenä päivänä. Tunteita tuuleteltiin kyllä pari kertaa kunnolla, mutta yllättävän vähällä kinalla selvisimme ottaen huomioon, että vietimme 350 päivää 24/7 yhdessä. Myöhemmin on naurattanut etenkin yksi riita Vietnamissa uuden vuoden aikaan. Vietnamissa kun uskotaan, että mikäli uutena vuotena riidellään tai sanotaan pahasti jollekin, tuo se huonoa onnea koko vuodeksi. Niiden ärräpäiden perusteella mitä meidän suusta lensi keskellä vietnamilaista pikkukaupunkia, olisi koko 2013 vuoden pitänyt olla yhtä katastrofia. Ilmeisesti teimme kuitenkin jotain muuta oikein, sillä paha karma ei tällä kertaa osunut kohdalle. Ellei huono onni kaatunut sitten jonkun muun niskaan… pahoittelut!
 
Vuoden pituinen maailmanympärimatka opetti meille myös kertaheitolla minkälaiset reissut ja matkakohteet meitä kiinnostavat. Suurkaupungeista etenkin New York, Singapore ja Ho Chi Minh City ovat vieneet sydämemme, mutta parhaiten viihdymme kauniin luonnon keskellä. Upeimmat maisemat olemme löytäneet Amerikan luonnonpuistoista joten ei ole ollut vaikea päättää missä haluamme kesäloman tänä vuonna viettää. Amerikka kutsuu taas!

– Suvi

puut

hw1
 

 

Kurkkaa myös nämä

8 Responses to Oppimatka

  • En ole lueskellut teidän maailmanympärimatkasta aiemmin, koska löysin bloginne vasta äskettäin. Täytyy tustua aiempiin juttuihin tarkemmin ajan kanssa. Oli kuitenkin hauska lukea kuinka kirjoitit niin monesta asiasta aivan samoin kuin mitä olisin itsekin kirjoittanut 😀 Me olimme maailmanympärimatkalla yhdeksän kuukautta. Toki rantaelämä on ihan mukavaa pienissä erissä, mutta luonto ja etenkin eläimet on se meidän juttu. Matkan päätteeksi odotin todella paljon, että pääsen kokkaamaan kotona ruokaa. Valitettavasti tuo kokkausinto hiipui kyllä todella nopeasti 😉 Ja kyllä, meidänkin kesälomamatka kohdistuu Jenkkeihin!

  • suuntanamaailma.com

    Täytyy myöntää, että kokkausinto laantui kyllä täälläkin todella nopeasti! 😀

    Kävin lueskelemassa teidän blogia ja huomasin, että olitte käyneet mm. Yellowstonessa ja Grand Tetonilla. Tosi upeita kuvia muuten! Olemme suuntaamassa samoille kulmille ensi kesänä, elo-syyskuun vaihteessa, ja tuo ajankohta kieltämättä mietityttää. Puisto on varmaan täyteen pakattu, mutta toivottavasti sää ei olisi kauhean jäätävä. Yöt ovat ilmeisesti aika kylmiä?

    Pelkään muuten itse mielettömästi karhuja joten melkein toivon ettei meille kävisi niin ”hyvää tuuria” kuin teille, että pääsisimme noita otuksia näkemään 😀

    Suvi

    • Hahhah! Olet varmasti ensimmäinen kuulemani ihminen, joka haluaa matkustaa noihin kansallispuistoihin ja olla näkemättä karhuja 😀 Suurimman osan eläimistähän tuolla näkee autosta, joten ehkä karhu autosta nähtynä ei ole niin paha?

      Elo-syyskuun vaihteessa voi käsittääkseni olla vielä hellekelejäkin. Ainakin mitä me katsoimme säätietoja, niin vielä viikko pari ennen meidän matkaa (syyskuun loppupuolella), oli tosi lämmintä. Sitten kun me mentiin sinne, lämpötilatkin romahti 😀

      Jään mielenkiinnolla odottamaan teidän juttuja ja kuvia noilta huudeilta!

      • suuntanamaailma.com

        Huh, nyt kun vuosisadan pahin flunssa alkaa olla takana voi taas palata blogin pariin. Mikä ihme siinä onkin, että aina loman tai paremminkin lentokoneessa istumisen jälkeen tulee kipeäksi?!

        Karhu autosta nähtynä on vielä kestettävissä. Pahin skenaario olisi, että karhu tulisi vastaan jostain metsäpolulla… Lueskelin kyllä jo karhu spraysta, mutta olen ehkä hieman skeptinen mitä tuollainen muutama sata kiloa painava jätti välittää jos sen silmille vähän sumuttaa pippurisumutetta. Tai olisiko itsestä edes siihen, luultavasti pinkoisin niin kovaa karkuun kuin pystyisin, mikä taitaa olla juuri se pahin vaihtoehto 😀 Meillä matka-ajankohdan suunnittelu sään suhteen oli hieman hankalaa kun Wyomingista olisi tarkoitus suunnata etelään ja käydä patikoimassa ainakin Zion National Parkissa. Siellä lämpötilat ovat käsittääkseni huomattavasti lämpimämmät joten yritimme löytää kompromissin ajankohdan/lämpötilan suhteen. Sormet ristissä, että sää olisi mukavan aurinkoinen ja lämmin, muttei liian kuuma tai liian kylmä 😉

  • Katja

    Tätä oli kyllä todella ihanaa lukea! Täällä päässä todella samoja fiilksiä tullut koettua reissun aikana. Välillä on ollut melkeimpä epätoivoinen sen suhteen, että on ensin kauhean innoissaan esim. lähtenyt meren äärelle lomailemaan ja jo päivän päästä kiroillut hikeä, rasvaa, aurinkoa, kuumutta ja hiekkaa. Kuvittelin olevani kunnon rantamanaatti, mutta tällä 9kk reissulla on tainnut kyllä manaatti jäädä eläkkeelle x) Jännästi sitä on kehittynyt matkailijanakin todella paljon siitä mitä oli viime kesän lopussa.

    • suuntanamaailma.com

      Heh, repesin ihan täysin tuolle rantamanaatille 😀 Ihan totta puhut tuosta matkailijana kehittymisestä. Ennen oli melkein yksi ja sama minne menee lomalle, kunhan pääsee jonnekin. Nyt kriteerilista tekemisen ja näkemisen suhteen on ihan erilainen.

  • Kiva postaus! Matkailu avartaa ja opetttaa; kliseistä, mutta totta. Huvitti nuo ötökkätaistelut. Muistan itse nauraneeni kerran katketakseni, kun reisukaveri, jonka kanssa jaoin Borneolla huoneen sai sätkyn nähdessään torakan. Tämä mies kiljui ja säntäili ympäriinsä ja heitteli kaikki tavarat rinkastaan pois, ettei siellä olisi enempää noita sarvekkaita veijareita. Matkatessa sitä tosiaan oppii niin paljon. Sitä oppii arvostamaan tasapainoa ja tajuamaan, että liian monta paratiisisaarta tai liian monta kaupunkia peräkkäin ovat vain liikaa ja että aivot turtuvat uusiin juttuihin yllättävän nopeasti, jos välillä ei pysähdy hengähtämään.

    ”To travel is to take a journey into yourself!”

  • suuntanamaailma.com

    Kuulostaapa tutulta. Kristianhan piti rinkkansa aina kiinni ja lukossa, ettei torakat hyppäisi kyytiin (tosin Kristianin versio tarinasta on, että lukko oli varkaita varten 😉 )

    Suvi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *