Ensimmäiset viikot Suomessa ja omassa kodissa on nyt vietetty. Pieni shokki iski heti alkuun kun astuimme ulos Helsinki-Vantaan asemalta ja ”lämmin” kesäsää iski vasten kasvoja. Luulin, että kun aurinkoa on tankattu viimeiset kolme kuukautta, olisi raikas ja puhdas ilma mukavaa vaihtelua. Mutta ei, ensimmäiseksi tuli ikävä pitkiä housuja ja paksua takkia kun värjöttelimme ulkona kyytiä odottaen.
Kun lopulta saavuimme kotiimme Helsingin itäiseen kantakaupunkiin, ihmetyksen aiheet jatkuivat. Olimme jo unohtaneet kuinka asuntomme lähikadut täyttyvät kesäisin iloisista ja vähemmän iloisista juhlijoista. Emme muistaneet nähneemme umpikännistä ihmistä julkisella paikalla kolmeen kuukauteen ja nyt niitä oli enemmän kuin tarpeeksi. Juomaveikoista huolimatta kadut olivat oudon hiljaiset. Ihmisiä oli vähän ja joka puolella ei ollut jatkuvaa liikenteen kaaosta tai mieletöntä meteliä. Etenkin nukkumaan mennessä oli ihmeellistä kun mistään ei kuulunut minkäänlaista ääntä. Ei autoja, ei ohikulkevia ihmisiä, ei katukoiria tai kiekuvia kukkoja. On jotenkin sympaattista, että Suomen pääkaupunki on enemmänkin iso kylä kuin vilkas ja nopeatempoinen suurkaupunki.
Jos ympäristö tuntui oudolta, niin tuntui aluksi kotikin. Asunto oli mielettömän iso (kaksio) ja valoisa. Ainakin verrattuna hotellihuoneisiimme, jotka olivat yleensä korkeintaan 10 neliön kokoisia ja viime aikoina ikkunattomia. Kiertelimme ihmeissämme kotiamme ympäri ja kurkimme kaappeihin ja lipastoihin. Tuntui kuin olisimme juuri vuokranneet loma-asunnon ja olimme uteliaita selvittämään mitä kaikkea asunnosta oikein löytyy. Meitä huvitti mm. suuri arsenaali astioita ja keittiötarvikkeita. Kuinka monta lautasta kaksi ihmistä tarvitsee?! 
Ja se ruoka! Voi miten uudet perunat, lohi, vuohenjuustosalaatti, nakkikeitto ja makaronilaatikko voivatkin maistua niin hyvältä! Kyllä se vain niin on, että ensimmäiseksi matkalla tulee ikävä perhettä, ystäviä ja suomalaista ruokaa. Onneksi saamme nauttia tästä mahtavasta seurasta ja ruuasta siihen asti kunnes pakkaamme taas rinkat ja lähdemme maailmalle.
Se hiljaisuus vasta onkin tosiaan jotakin ihmeellistä
Samaa mietittiin mekin. Ja se tavaran paljous… Huoh, ei edes mennä siihen aiheeseen. Tuolla kuvassannekin näkyvällä Stora Kyrkogatanilla olisi vielä paljon sijoitettavaa omaisuuttamme säilössä 
Tämän hetken asuntoon ei yksin kertaisesti enää mahtunut (47m2 yksiö) ja ensi viikolla pääsen taas inventoimaan ja miettimään mitä oikeasti tarvitsee säilyttää isompaa asuntoa varten… Vielä elämä yksössä kuitenkin maistuu, eikä muutto isompaan ole edes käynyt mielessä. Tämä olisi ollut täysin absurdi ajatus vielä vuosi sitten 
Ihanaa Suomi-kesän jatkoa! -Milla
Juuri tuosta “tila-asiasta” matkalla puhuttiin monta kertaa. Ei sitä ihminen lopulta niin paljon tilaa ympärilleen tarvitse. Ja niin se taitaa mennä, että mitä enemmän tilaa, sitä enemmän turhaa tavaraa. Näin ainakin meillä
Joo-o. Kyllä tulee koti-ikävä helposti viiden kuukauden matkustelun jälkeen, etenkin juhannuksen nurkilla. Ei voi mitään!
Btw koimme myös upean hiljaisuuden kun saavuimme Australiaan Kaakkois-Aasiasta. Miten kadut voivatkin olla niin hiljaisia! Liikenteestähän ei kuulu mitään melua!
Kyllä meilläkin alkoi viimeisinä päivinä olla jo olla koti-ikävä ja tämä Suomen visiitti oli meille paras ratkaisu. Saimme viettää aikaa kotona ja kavereiden kanssa sekä nauttia Suomen kesästä. Toisaalta myöskään näin paljon stressiä ja kiirettä ei ole ollut matkan aikana. Järjestettävien asioiden lista (kämpän uudelleen vuokraus, veropaperit, auton/moottoripyörän huollot, tavaroiden myynti yms.) on tuntunut taas loputtoman pitkältä, kuten edelliselläkin kerralla ennen lähtöä.
Eli kiva oli käydä, mutta kiva on myös lähteä